torstai, 28. toukokuuta 2009

Valintakoe

Heräsin aamulla jo ennen kukonlaulua klo. 5.15. Aurinko paistoi suoraan sänkyyni kirkkaan kirkkaalta taivaalta ja aloin valmistautua lähtöön. Söin pikaisesti aamupalan, join teetä ja söin leipää ja mysliä jne. Sitten keräsin kimpsuni ja kampsuni ja lähdin ajelemaan kohti Mustalampea (nyt muistin mystisen paikan nimenkin), josta nappasin Eetun mukaani reissuun. Matka meni mukavasti kun ajoimme pois päin nousevasta Auringosta. Suomen kesäiset aamumaisemat olivat ihanan kauniita ja matkanteko sujui mukavan leppoisasti jutellessa ja kuulumisia vaihdellen.

Kunnes.....

Olimme jo Tampereella ajamassa Teiskontietä (4-kaistainen tie) pitkin kohti keskustaa kun yllättäen takanamme oleva pakettiauto tööttäsi meille. Ihmettelimme, että mitä ihmettä se siellä tööttäilee. Sitten auto tuli rinnalle ja sisältä matkustajat osoittivat taaksepäin. Ikäänkuin autossamme olisi takapäässä jotakin vialla. Ihmettelimme, että mikä kumma siellä voisi olla vialla kun auto kulkee mukavan tasaisesti eteenpäin ja kaikki tuntuu olevan kunnossa. Pysähdyimme sitten liikennevaloihin ja toisesta autosta ikkunasta meille huudettiin: "Teiltä tippu rekisterikilpi!!" Oltiin Eetun kanssa aika ällikällä lyötyjä: "miten se nyt voi sieltä tippua?!" :D Ei muuta kuin U-käännös vain ja lähimmälle huoltoasemalle ja rekkaria etsimään... Kävelimme siinä sitten tien viertä vartin verran suunnilleen, kunnes tien reunalla näkyi jotakin ohutta ja valkoista.. Siinähän se kilpi sitten makoili tyytyväisenä :D Ei muutakuin takaisin auton luo, kilpi sisälle ja matkaan. Olimme onneksi varanneet noin tunnin ylimääräistä aikaa, joten ehdimme hyvin pääsykokeisiin.

Pääsykokeet.. Menimme sisään luentosaliin. Tunnelma oli aika jännittynyt, mutta mulla oli aika rento olo kokoajan. En erityisemmin stressannut siitä, mitä tuleman pitää. Tiesin, että en oo lukenut tarpeeksi ja sen sitten sain huomatakin. Kokeen alussa oli pitkä aineisto, jossa oli jonkinlainen tutkimus saunomisen vaikutuksista elimistöön. Ja tämä aihe sitten kestikin koko kokeen loppuun. Kaikki 11 tehtävää käsittelivät jollakin tasolla saunomista ja sen vaikutuksia kehoon. Eli jos olisin lukenut Galenoksesta tarkasti osion "lämmönsäätely", olisin osannut kokeessa kaiken tarpeellisen. (no ei nyt ihan näin, mutta kuitenkin) Kokeen alue oli jotenkin ärsyttävän suppea ja kokoajan tuntui, että "pitääkö tässä taas tätä samaa settiä kirjoittaa tähän..?" No jokatapauksessa koe tuntui menevän jopa ihan yllättävän hyvin. Sain tehtäviä tehtyä ja moniin sain jopa ihan mukaviakin vastauksia.

En kuitenkaan usko, että tällä panoksella vielä sisään pääsee. Sainpa nyt kuitenkin hyvän maistiaisen siitä, millainen on kokeen vaatimustaso ja eihän sitä koskaan tiedä jos sitä vaikka kävisi tuuri ja pääsisikin tällä kertaa jo sisään :)


Olin kokeessa koko sallitun ajan. Kahteen asti. Tapasimme Eetun kanssa yliopiston aulassa ja otimme mukaan myös erään toisen Jyväskyläläisen. Lähdimme kohti kotia ja pysähdyimme Orituvalle syömään pitsaa. ^^ Oikein maukasta oli se. Siitä sitten kuitenkin matka kotiin sujui loistavasti, mitä nyt muutamat hurjat sadekuurot välillä pudottivat ajovauhdin neljään kymppiin näkyvyyden pudotessa reiluhusti. Lopulta pääsin kuitenkin kotiin, söin siinä jotain ja painuin unille. Nukuinkin sitten puoli kuudesta yhdeksään asti päiväunia ja nyt on ilta mennyt erinäisissä merkeissä jotenkin kummasti ohi jo..... Taidan tästä painua pehkuihin ja herätä huomenna aikaisin jo ylös ^^ Öitä!

8 kommenttia:

laurier kirjoitti...

Huomasin kyllä äsken, että oon ollu liian kauan Sveitsissä. Kelasin, että vähänkö hienoa, kun tiiät, mikä on rekisterikilpi ranskaks... xD

Vähänkö kummaa tulla Suomeen, kun kaikki puhuu sit suomea... O.o

Jarkko kirjoitti...

Aikamoista! Eipä ole ennen sattunut kohdalle rekisterlkilven putoaminen :) Mutta hyvä että ne takanatulevat autto ja saitte kilven korjattua talteen!

Nyt vain sitten hattujuhliin valmistautumaan! Kohta nähdään!

laurier kirjoitti...

Ja niin kävi (taas), että Tiituksen blogi kuoli.

Tiitus kirjoitti...

Eijeijeijeiei!! Ei niin saa tapahtua!!!! :D Täytyypä tässä heti kohta kirjoittaa jotain......

Tiitus kirjoitti...

okei.... tänään ei onnistunut vielä kirjoittaminen kun Tomoko, Jetron puheopettaja tuli meille tässä illalla nyt ja ilta meni jutustellessa ja nyt on kello niin paljon, että on pakko mennä nukkumaan jo.... :D soriiii!

laurier kirjoitti...

Niin niin... Katotaan sit taas ens vuonna, kun pääset armeijasta ja kirjotat... :D

Jarkko kirjoitti...

Mutta älä Tiitus unohda että me käydään täällä joka päivä tarkistamassa, oletko kirjoittanut.

Sanoo Jarkko, joka ei myöskään ole kirjoittanut mitään yli kuukauteen. :)

Jetro kirjoitti...

Niinpä. Munkin pitäis kirjoittaa essetä, ja täällä mä vaan rämpytän refreshiä.. ;D