Artturi oli kuulemma jo monena päivänä ollut innoissaan tulemisestani ja innostus jatkui senkin jälkeen kun olin saapunut paikalle, yllättävää kyllä :D
Juoksimme hirveällä kiireellä kentältä juna-asemalle ja kuitenkin jouduimme viitisen minuuttia junaa odottelemaan, tyypillistä säntäilyä, mutta parempi näin. Epämiellyttävämpää olisi junasta myöhästyminen ollut. 20-kiloisen matkalaukun kanssa juokseminen oli kuitenkin hauska kokemus :D
Ensimmäinen henkäys Espanjan ilmaa oli juuri sellainen kun aiemmassa tekstissä kerroin. Lämmin, pehmeä, miellyttävä, ihana..... <3>
Kun tulimme Veeran ja Laurin kotiin, menin heti ensimmäisenä pulahtamaan uima-altaaseen ja sain vedettyä Laurinkin ihan Ensimmäistä kertaa uimaan mukaan! (Aplodeja tähän)
Illalla leikittiin ja säädettiin Markuksen kanssa vielä vaikka mitä ja tutkittiin Laurin uutta maccia.. Ja juotiin teetä. Mutta nyt alkaa ihmiset olla jo aika väsyneitä eikä mullakaan oikein enää ajatus kulje niin taidanpa tästä poiketa unille. Huomenna alkaa jo lasten kanssa puuhastelu ja elämä täällä oikein kunnolla. :)

2 kommenttia:
huomenta! Heräsin vapaapäivän aamuna jo ennen kahdeksaa. Kastelin kukkasi ja taimesi. Kurpitsat ovat itäneet yön aikana. Muutakin touhusin kaikenlaista. Tämän blogin lukeminen oli mukavinta. Hauskaa päivää!
Heipähei kaikki!
Kiitos kaikille kommentoijille! :) Yritän nyt suunnilleen joka päivä kirjoittaa aina jotakin juttua tänne, mutta saa nähä jaksanko ihan aina ^^
Kohta kirjoitan tästä ensimmäisestä päivästä jotakin.
Lähetä kommentti